Prosessikemikaaleista aiheutuvien vaarojen torjunta seisokkitilanteissa
MITÄ JA MIKSI
Teollisuuslaitosten seisokkien aikana tehtävien huolto-, kunnossapito- ja muutostöiden tavoitteena on varmistaa laitoksen pitäminen hyvässä kunnossa tai uudistaa laitos vastaamaan muuttuneita vaatimuksia ja tekniikan kehittymistä. Prosessiteollisuudessa erityisen vaaratekijän tuovat mukanaan laitosalueella olevat kemikaalit. On varsin poikkeuksellista, että seisokki- tai rakennustöitä varten koko tehdas tyhjennettäisiin kemikaaleista.
Prosessilaitoksen turvallisuus on varmistettava laitoksen kaikissa toimintatilanteissa. Onnettomuuksien estämistä koskevien toimenpiteiden tulee kattaa kaikki tuotantolaitoksella tapahtuva toiminta. Siksi turvallisuus ja sen varmistaminen ovat oleellinen osa myös seisokin suunnittelua, sille asetettavia tavoitteita ja toteutusta.
VTT:n ja Pelastusopiston yhdessä toteuttamassa ja Työsuojelurahaston pääasiallisesti rahoittamassa Prosessikemikaaleista aiheutuvien vaarojen torjunta seisokkitilanteissa hankkeessa tarkasteltiin ja arvioitiin teollisuuslaitoksella seisokin aikana olevien kemikaalien aiheuttamia vaaroja ja mahdollisuuksia niiden torjuntaan.
Hankkeen keskeiset tulokset koottiin oppaaseen, jonka tarkoituksena on antaa tietoa ja esimerkkejä siitä, miten kemikaaleja käsittelevä laitos tai varasto voi seisokin aikana omilla toimenpiteillään vähentää kemikaaleista aiheutuvia riskejä.
Näiltä sivuilta löytyvät linkit myös moniin turvallisuutta varmistaviin työlupalomakkeisiin.
Lisäksi hankkeen aikana syntyi Pelastusopiston palopäällystön opinnäytetyö kemikaali- ja pelastusturvallisuudesta turvallisuusselvitysvelvoitteisten teollisuuslaitosten seisokkitilanteissa.
|